Oppimisen tehostaminen -etusivu

1.1.
Mitä oppiminen on?

1.2. Millainen on sinun oppimiskäsityksesi?

1.3. Kuinka pitkä matka on itseohjautuvuuden huipulle?

Oppijana kehittyminen -testi

1.4. Miten käytät aikasi?

1.2. Millainen on sinun oppimiskäsityksesi? [ tulostettava versio ]

”Tulet siksi, mitä ajattelet.”

Oletko joskus kuullut sanottavan, että ”ei se meidän Pekka tuota matikkaa ossaa, ei sillä oo sen enempää päätä siihen kuin mulla tai isälläänkään”. Arkiajattelun kautta on usein helppo keksiä selityksiä oppimiselle tai oppimisen esteille, ja edellä esiintuotu ajattelutapa on sinänsä virheellinen. Oppiminen ei ole pysyvä kyky tai ominaisuus, jota eri ihmisillä on eri määrä tai joka olisi sellaisenaan vanhemmilta periytynyt. Oppimisessa oma kiinnostuksesi ja itsekurisi ratkaisevat. Tullaksesi hyväksi oppijaksi tarvitset tavoitteellisuutta, motivaatiota, suunnittelukykyä, hyviä luku- ja opiskelutapoja, tietoa oppimisesta, itseluottamusta, ja myönteistä asennetta elämään.

Kaikki voivat oppia yllä mainitut hyvän oppijan ominaisuudet. Pohdi siis oppimistilanteessa, kun epäonnistuit, olitko esimerkiksi riittävän motivoitunut, oliko aikaisemmissa tiedoissasi puutteita, olivatko oppimistehtävän suorittamiseen käytettävät menetelmät oikeita, olitko epävarma tai vaikka ennakkoluuloinen opittavaa asiaa kohtaan.

Kukaan ei pysty vastaanottamaan tai käsittelemään kaikkea ympäriltä tulvivaa tietoa. Sen sijaan voimme kartuttaa opiskelutaitojamme, ja se tapahtuu työstämällä jatkuvasti karttuvia oppimiskokemuksia. Suurimmat edistykset opiskelutaidoissa tapahtuvat silloin, kun paneudumme tietoisesti opiskeluun, pohdimme ja pyrimme kehittämään omia taitojamme. Oppiminen ei ole asioiden passiivista vastaanottamista, vaan kuten edellä on todettu, opiskelija on itse aktiivinen työmies tiedon vastaanottamisessa, käsittelemisessä ja tallentamisessa.

Opiskelutavat ovat kehittyneet tietynlaisiksi jo varhaisina vuosina. Jotkut niistä ovat syvään juurtuneita tapoja, jotka eivät edistä asian ymmärtämistä.

Muistatko ”päntänneesi” valtioiden pinta-aloja?
Muistatko vielä Puolan tärkeimmät vienti- ja tuontituotteet?
Onko Sinulle milloinkaan selitetty, mihin tulet tarvitsemaan neliöjuurta tai derivaattoja?
Muistatko tärpit kokeeseen valmistautuessa?
Mikä oli tavoitteesi, kun opiskelit edellisen kerran jotakin tutkintoa? Ammatti?
Yleissivistys? Opitun ymmärtäminen?

Oppimiskäsitys on muuttunut ja sen myötä uudet ajatukset saavat tilaa myös opetuksessa. Toivotaan, että tänä päivänä monista opiskeltavista asioista löytyisivät kytkökset käytännön elämään, sillä usein oppimisen pulmat ovat keskittymisen ja motivaation alueella. Eli oppimisen tavoite on tärkeä avainsana. Jos opiskelusi vaatii kehittämistä, niin älä huoli - sanotaan, että oppimista on mahdollista tehostaa jopa moninkertaiseksi tavanomaisesta tasosta (ks. esim. Kauppila, 2003). Siinä on haastetta jokaiselle oppijalle!